Asiakkaiden kertomaa

Soita ja kysy lisää!

Marjatila Laaksonen otti ohjelmiston käyttöön vuonna 2021. Sen mukanaan tuomat edut ovat tänä päivänä heidän käytännön työssä selkeästi havaittavissa.

Mahdollisuus keskittyä olennaiseen

Marjatila Laaksonen otti Kassonen Poiminta-ohjelmiston käyttöön, koska perinteinen tapa punnita ja kirjata poimitut kilot pellon päässä ei enää tuntunut mielekkäältä. Tänä päivänä tilan yrittäjät voivatkin keskittyä kilojen kirjausten sijaan muihin asioihin.

Yrittäjäpariskunta Jari ja Tuija Laaksonen on pyörittänyt tilaansa Satakunnan Köyliössä vuodesta 1995 alkaen. Aluksi tilalla viljeltiin perunaa ja porkkanaa, muutaman toimintavuoden jälkeen viljelykseen otettiin myös mansikka. Tilan toiminta on laajentunut huimasti kuluneen parin vuosikymmenen aikana. “Kun aloitimme, meillä oli viljelyksessä 7 hehtaaria. Tänä päivänä viljelysala on 80 hehtaaria, minkä lisäksi meillä on kolme kausihuonetta”, Jari Laaksonen aloittaa. “Reilu puolet viljelyshehtaareista on varattu mansikalle. Lopuilla viljellään hernettä, kauraa ja vadelmaa.”

Kesäsesongin ulkopuolella Marjatila Laaksosen liiketoiminta perustuu pakastemarjojen myyntiin. “Poiminnan jälkeen jokainen talven myyntiin tarkoitettu marjaerä pakastetaan välittömästi ja talvella ne myydään kaupassa läpinäkyvissä rasioissa, joissa ne säilyvät kauniina ja hyvälaatuisina. Näin asiakas saa talvellakin käyttöönsä kuin juuri pellolta poimittuja marjoja.”

Sujuvampi arki pellon päähän

Marjatila Laaksosella työskentelee sesonkiaikaan 50–100 tarkoin valittua ja työhön perehdytettyä poimijaa. Pellon päässä käy siis kova kuhina kun poimintakausi on kuumimmillaan. “Poimituista kiloista pidettiin ennen kirjaa siellä pellon reunassa”, Jari Laaksonen kertoo. “Päivän aluksi poimijoille jaettiin poletit, joissa oli heidän oma henkilökohtainen poimijanumeronsa. Tuodessaan kopat punnitukseen, poimija laittoi koppaan oman polettinsa. Meillä oli käytössä yksi vaaka, joka punnitsi aamusta iltaan ja kilot kirjattiin polettikohtaisesti ylös. Iltahommina sitten tehtiin varsinainen kirjanpito eli merkittiin polettien mukaiset kilot oikeille poimijoille.”

Juuri kilojen punnitseminen ja niistä raporttien muodostaminen ovatkin Jari Laaksosen mukaan järkevöityneet Poiminta-ohjelmiston ansiosta huomattavasti. “Otimme ohjelmiston käyttöön vuonna 2021. Sen mukanaan tuomat edut ovat tänä päivänä meidän käytännön työssämme selkeästi havaittavissa. Ohjelmiston avulla kilot pystytään kirjaamaan heti pellolla suoraan oikealle poimijalle. Tämä tarkoittaa sitä, että tätä työtä ei enää yötä myöden tarvitse tehdä varsinaisen työpäivän päätyttyä. Tilalla riittää tekemistä muutenkin aamusta iltaan, joten on erittäin tervetullutta, että iltaisin voi keskittyä aivan muihin asioihin kuin turhiin paperitöihin.”

Kaikkea ei Jari Laaksosen mukaan liiketoiminnassa voi, eikä kannata mitata suoraan myyntituotoissa. “Sen lisäksi, että yritystoimintaa punnitaan usein eurojen valossa, kannattaisi mielestäni miettiä myös turhilta töiltä vapautuvaa ajansäästöä. Tämän ajan kun voi käyttää esimerkiksi oman liiketoiminnan kehittämiseen.”

Palvelu pelaa, helposti alkuun

Marjatila Laaksosella koettiin Poiminta-ohjelmiston käyttöönotto helpoksi. “Alkuvaiheessa Kassone kävi opastamassa meille ohjelmiston käytön kädestä pitäen. Vaivattomasti sen opimmekin, sillä Poiminnan käyttöliittymä on todella yksinkertainen ja selkeä.”

Ohjelmiston lisäksi tilalla on käytössä myös viisi Kassonelta hankittua maksupäätettä. “Aivan kuten ohjelmistokin, myös ne ovat toimineet moitteetta. Aina jos olemme johonkin tekniseen asiaan tarvinneet apua, olemme sitä saaneet. Kassonen asiakastuki vastaa aina nopealla aikataululla, enkä paljon paremmaksi palvelua enää voisi kuvitella.”

Tulevaisuudessa Marjatila Laaksosen toiminta saattaa helpottua entisestään, sillä Poiminta-ohjelmiston ominaisuuksia voidaan ottaa lisääkin käyttöön. “Yksi mahdollisuus on, että liitämme ohjelmiston tulevaisuudessa palkanlaskentajärjestelmäämme. Se toisi mukanaan varmasti entistäkin enemmän ajansäästöä ja sitä kautta toimintamme kehittämismahdollisuuksia.”

Kun koko kasvaa, ota käyttöön

Jari Laaksosen mielestä Poiminta-ohjelmiston käyttö tuo niin selkeästi todennettavia hyötyjä, että sitä voi suositella muillekin. “Kaikki sellaiset tilat, joiden toiminta on vähänkään isompaa, hyötyvät näkemykseni mukaan tämän ohjelmiston käytöstä. Kun poimintavolyymi kasvaa, kasvaa myös poimintakirjanpidon määrä. Tätä on aivan turha tehdä käsityönä, kun siihen on tehtävän automatisoivia työkalujakin nykyään saatavana.”

Marjatila Laaksosella ollaan tilan nykyiseen toimintakulttuuriin tyytyväisiä. “Kyllä tämä käytäntöjen järkeistäminen on tuonut mukanaan niin paljon hyviä asioita, että vanhaan ei enää meidän tilallamme ole paluuta. Ottakaahan muutkin viljelijät ohjelmisto kokeiluun ja todetkaa itse, miten toimintanne voi tehostua oikeita työkaluja hyödyntämällä.”

Olemme Tampereella toimiva, kotimainen asiantuntijayritys, joka on erikoistunut kehittämään ja tarjoamaan laadukkaita ohjelmistoja ja laitteita myynninohjaukseen.

Vastaamme mielellämme kysymyksiisi ja kerromme lisää palveluistamme

Kassone Oy